Niin. Parempi myöhään kuin ei milloinkaan, eiks vaan?

Helsinki Coffee Festival (HCF) järjestettiin kolmatta kertaa Kaapelitehtaalla 20.-22. huhtikuuta. Pohjoismaiden suurin kahvifestivaali houkutteli viikonlopun aikana lähes 6000 kahvinystävää tutustumaan pienpaahtimoiden ja laitevalmistajien uutuustuotteisiin, sekä seuraamaan kahvialan suomenmestaruuskilpailuja.

Tämä oli ensimmäinen vuosi kun pääsin itse osallistumaan festivaalille muussa kuin baristakisaajan roolissa. Olen kuitenkin mukana kisoja järjestävän SCA (Specialty Coffee Association) Finlandin hallituksessa, mistä johtuen olin mukana järjestämässä Cup Tastersin SM-kisojen karistakierrosta ja finaaleja. Pääsin myös Ruotsin kisojen tyyliin tuomaroimaan Brewers Cupin SM-kisat, sekä Helsinki Coffee Festivalin omien ”Vuoden suodatinkahvi”- ja ”Vuoden espresso”-kisojen valitsijaraatiin. Eli tänäkin vuonna tekemistä riitti!

Perjantai oli tuttuun tyyliin ammattilaispäivä, jonka itse vietin kokonaisuudessaan tuomaroiden Brewers Cupin ensimmäistä kierrosta. Ero muihin päiviin näkyi ymmärtääkseni lähinnä esiintymislavan luentopainotteisessa ohjelmassa, mikä oli selvästi kohdistettu kahvialan toimijoille. Laaja aihekattaus käsitti luennon siitä miten vesi vaikuttaa kahviin, kahvin satokausista, kahvialan tulevaisuudesta ja kasvimaidoista. Osallistavana ohjelmana oli virhemakumaistatusta, pienpaahtimopitchausta, sekä kahvioluiden maistelua.

Ohjelmistossa näkyi se, että tapahtumatuottajien järjestämä HCF tarkkailee maailmalla käytäviä kahvikeskusteluja ja tuo niitä osaksi ohjelmistoaan. Esimerkiksi ”kahvi ja vesi” on maailmalla paljon puhutumpi aihe kuin Suomessa, missä hanaveden korkea laatu ja sopiva alkaliniteetti takaavat sen, ettei kahviloiden tarvitse virittää monimutkaisia suodatuslaitteistoja kahvikoneen ja vesisyötön väliin. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että suomalainen vesi olisi optimaalista kahvin uuttoa varten.

HCF kiinnostaa myös toimijoita Suomen ulkopuolelta, mikä näkyi muutamana kansainvälisenä puhujana ammattilaispäivässä. Eteläafrikkalaisen Truth Coffeen perustaja David Donde saapui puhumaan paahtimoyrittämisestä, Hollannin baristamestari Merijn Gijsbers puhui kasvimaidoista baristan työssä ja ruotsalaisen Johan & Nyströmin Benjamin Norman piti paahtoluennon. Esillepanijoiden puolelta löytyi latvialaiset Rocket Bean Roasters ja Coffee Pixels –kahvisuklaavalmistaja, sekä italialainen espressokonevalmistaja La Marzocco. Vuorovaikutus kansainvälisen kahvikentän kanssa on erittäin tärkeää oman kahvikulttuurimme ja alan identiteetin kehittymisen kannalta.

Lauantaina pääsin juontamaan Cup Tastersin SM-semifinaalin ja –finaalin. Äärimmäisen tiukaksi menneen kilpailun voitti Lontoossa kahviuraansa tekevä kahvinpaahtaja ja konsultti Roosa Jalonen. Roosa itseasiassa hälytettiin viime hetkellä korvaamaan Brewers Cup –tuomaristomme yksi jäsen, joka ei sairastapauksen vuoksi päässyt lennolle Suomen kisoihin. Aikamoinen ammattilainen tuo Roosa!

Sunnuntaina tuomaroimme Brewers Cupin finaalin, mikä oli koko festivaalin päätapahtuma. Kuuden erinomaisesti rakennetun suorituksen joukosta voittajaksi valikoitui Helsingin Artisan Cafén omistaja Jani Mikkonen. Artisan otti tässä kilpailussa tuplavoiton Kaapo Paavolaisen sijoituttua täpärästi toiseksi. Omalta osaltani tuomarointi sujui erittäin hyvin ja Ruotsin kisoista saatu kokemus toi varmuutta pisteyttämiseen ja palautteen antamiseen. Tuomarointi tuntuu tällä erää hyvin mahdolliselta kehitysprojektilta, jota saattaisin jatkaa taas ensi vuonna!

Sunnuntaina koin myös viikonlopun suurimman yllätyksen. Jaoin ”Vuoden kahvivaikuttaja 2017” -äänestyksen ykköspaikan Kaffa Roasteryn toimitusjohtaja Svante Hampfin ja paahtaja Alan Grosvenorin kanssa!! Palkinto tuli täysin puskista ja olen siitä edelleen näin pari viikkoa myöhemmin todella otettu. Kiitos kaikille äänestäjille!

Kokonaisuutena vuoden 2018 Helsinki Coffee Festival oli tähän mennessä parhaiten onnistunut vedos vuoden kahvitapahtumasta. Tapahtuma näkyi hyvissä ajoin Helsingin katukuvassa ja tuntuu vetävän yleisöä hyvään malliin. Toivottavasti HCF:sta muokkautuu vieläkin enemmän vuoden pääkahvitapahtuma, johon yritykset saattaisivat tuoda uutuustuotteitaan ja uusia projekteja näytille. Tänä vuonna ainoastaan Wilfan uuden levyterämyllyn prototyyppi kiinnitti huomioni uusista innovaatioista. Ehkä myöhemmin siitä lisää.

Seuraavaksi suuntaan katseeni kesään ja Amsterdamin World Of Coffee –tapahtumaan. Cappuzine-kahvipodcast jatkaa viikottaisella tahdilla ilmestymistään ja syventyy yleisemmällä tasolla kahvikulttuurin ilmiöihin. Jos et ole vielä tsekannut podcastiani, tee se viipymättä Soundcloudista tai iTunesista!

– Jarno